keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Juoksun iloa etsimässä

Edellisessä kirjoituksessa sivusinkin hirveän karmeaa puolimaratonkokemusta, jota ennen ja etenkin jonka jälkeen koko homma alkoi maistumaan sahanpurulta. Ei vaan enää kiinnostanut, eikä oikeastaan edes jaksanut. Olin hylätä koko harrastuksen siihen paikkaan. Pthyi, mitä hommaa. Jo ennen maraa huomasin, että jokaisen juoksulenkin jälkeen olin pahalla tuulella lähinnä siksi, että juoksu ei vaan kulkenut. Niinpä totesin, että nyt tauko tähän hommaan ja teen jotain aivan muuta tai olen tekemättä. 



Kuukausi vierähti juoksematta. Tuon kuukauden vietin lähinnä pyöräillen pitkän pitkiä lenkkejä niin maastossa kuin maantiellä. Oli ihanaa, lempipuuhaa. Mutta raskasta. Palautuminen ei oikein onnistunut ja yhtä liikuntapäivää seurasi monta liikkumatonta. Suunnon ennustamat palautumisajat paukkuivat jatkuvasti 50 - 100 h. Sitten rupesin ynnäämään asioita ja vilkaisu sporst trackeriin paljasti sen, että talvi ja kevät sisälsi ihan liikaa liian pitkiä ja yksipuolisia lenkkejä.



Tämän kun tajusin, niin alkoi katse taas hakeutua lenkkarikaapille, jossa Mizunot odottelivat hienon pölykerroksen alla valmiina toimintaan. Vitosen kevyt lenkki meni oikein mukavasti, keveästi jopa. Sitten alkoi tekemään mieli maastoon hölkkäilemään. Raskaasta askelesta huolimatta mieli oli kevyt. Sitten teki mieli poiketa poluille. Sitten alkoi googlen hakuhistoria täyttymään polkujuoksusta ja hilpasin Intersportiin testaamaan maastoon passeleita lenkkareita. Lenkkarit jäivät vielä hyllyyn, kun en osannut päättää Inovien ja Salomonien väliltä.

Mutta mikä hienointa, nyt tuntuu, että juoksuilo saattaisi jopa löytyäkin, kunhan vaan maltan pitää lenkit vaihtelevina ja sopivan mittaisina. Pyöräily on aina ollut mukavaa, mutta varmaankin siihen vaikuttaa se että vuorottelen maasto- ja maantielenkkejä eri reiteillä. Samaa nyt ajattelin testata juoksun kanssa; enemmän vaihtelua!


maanantai 4. heinäkuuta 2016

Pupu pöksyissä

Eilen piti mennä Voimarinteen puolimatkalle. En mennyt. Parisen viikkoa sitten tuli ihan järjetön uskon puute ja peruin koko homman. Epäusko alkoi kylläkin toukokuisella terwa-maralta, jossa kävin hölkkäilemässä ilmeisen vajaakuntoisena jonkin keuhkopöpön jälkimainingeissa. Harvoin sanon, että jokin lenkura olisi pitänyt jättää tekemättä, mutta tämä oli sellainen; 21 km ajalla 2 h 45 min 172 keskisykkeellä. Normaalisti tällä vauhdilla menee peruskuntosykkeen ylärajoilla.

Treenit kulkivat aika hyvin viime syksyn ja talven. Keväällä sitten alkoi treenit rakoilemaan milloin mistäkin syystä. Oli opinnäytetyö, piti saada kaikki tehtyä että valmistuu ja voi mennä töihin, tuli flunssa, sitten oli aikaa treenata ja tuli uusi lentsu, joka kesti pitkään. Sitten oli tuo terwa, joka vei loputkin juoksuhalut. Sitten alkoi uusi työ ja vuorotyö. Sitten tuli kesän ensimmäinen pyöräkuume ja eihän siinä kauaa mennyt, kun löysin uuden mieleisen maastopyörän. Sitten kutsuivat maastot ja polut. Ja sitten katsoin kalenteria, että hupskeikkaa, alle kuukausi puolimatkalle. Terwa vielä painoi jalkoja ja veren metallinen maku suussa oli ihan liian tuoreessa muistissa ja totesin, että hell no!



Harmittaako? No ehkä vähän. Tavoite siirtyi taas vuodella, mutta nyt on aikaa hinkata heikkoja kohtia ja olla paremmassa terässä ensi kesänä. Tämä blogikin on jäänyt olemattomalle pidolle tänä vuonna, mutta koska opinnot on nyt tehty, eikä enää tarvitse istua koneen äärellä tunteja kirjoittelemassa esseetä toisen perään, niin into on palannut. Päivityksiä siis luvassa!

torstai 4. helmikuuta 2016

Voimarinne, täältä tullaan

Nyt on mainio aika katkaista blogihiljaisuus, nimittäin puolimatkailmoittautuminen on tehty! Vajaa viisi kuukautta siis aikaa valmistautua. (Apua)



Nyt kovasti pohdin, pitäisikö ottaa käyttöön jonkin ohjelma  vaiko menen ihan mututuntumalla. Tai ehkä jotain näiden väliltä. Fastin triathlonhaastetta olen silmäillyt ja se vaikuttaa ihan pätevältä, joskin juoksua kaipaisin enemmän, se kun on mulle tällä hetkellä se haastavin osuus.

Alkutalvesta kyllästyin liukastelemaan juostessa ja päätin hankkia nastatossut. Sovittelukierros vei kuitenkin melko pitkän ajan, eikä mikään kenkä tuntunut täydelliseltä. Icebugeista DTS2 oli lähimpänä. Muutaman rakon jälkeen ne tuntuvat ihan hyviltä, mutta eivät ikinä koskaan pärjää kesäkengille. Onhan kesä- ja talvijuoksu täysin eri lajeja ja eri lajeissa eri varusteet. Mutta enpä ole kaatunut :)



Syksyn viimeisessä kirjoituksessa harmittelin kuinka avovesikauden jäljiltä allastekniikka oli täysin hukassa. Tekniikkaa on nyt hiottu ja vartalonasento alkaa olla hyvä. Käsivedon osalta on vielä tekemistä, se jää hieman vajaaksi ja on siksi tehoton. Vauhtia on kuitenkin tullut hitunen lisää ja matkakestävyys on parantunut, 2500 menee lähes tauotta altaassa. 

Ja sitten pakkasten aikoihin menin ja ostin tuon alla näkyvän helvetinkoneen, Taxcin tekniikkarullat. Ajattelin että hyvä treenailla maantiepyörällä sisällä. Säilyy katsos ote maantiepyörään, eikä keväällä ole ihan hakusessa tekniikka. Joo, totta. Mutta onhan se pelottava värkki. En voisi edes kuvitella laittavani pyöräilykenkiä jalkaan, saati sitten että samaan aikaan kattelin vähän Netflixiä. Ei kukaan haluaisi traineriin vaihtaa :)






keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Avovedestä altaaseen

Viime kesänä se tapahtui. Ihastuminen. Ja kohteena oli avovesiuinti. Nyt oikein sydäntä puristaa, kun joutuu tekemään lähtöä uimahalliin sen sijaan, että saisi ahtautua märkäpukuun, ujuttautua sentti kerrallaan raikkaaseen lappilaiseen järveen ja ottaa muutama hengitysharjoitus kun kylmä vesi alkaa soljua sisään märkäpukuun. Oih.

Kesällä onnistuin myös markkinoimaan lajia kotona ja nyt mulla on uintikaveri. Enää ei tarvitse turvautua pelkkään turvapoijuun. Ja nyt alkaa olla kotona yhteiset puheenaiheet; peekoo, veekoo, maksimisyke, pullari, intervalli, potkuharjoitukset, puolimatka, maraton, peruskuntokausi, laktaattitesti, lättärit, pitkis, vedot.. Tarttuvaa tämä triathlon :)



Tosiaan, se uimahalli, sinne on siis nyt siirrytty. Tekniikka on todella hukassa ja siksi uinti tuntuu todella epämukavalta. Olen yrittänyt muistella menneen talven tekniikkatuntien oppeja, mutta nekin on hukassa. Juuri ja juuri sain uitua 2 km alle tunnin, tarkalleen 59 minuuttiin, joten nopeudessa olen onneksi lähes samassa tilanteessa kuin helmikuussa. Tuolloinhan lähdin Kiinaan muutamaksi kuukaudeksi ja siellä ei oikein haluttanut uida. Yritin kyllä pari kertaa, mutta altaan reunalla keuhkoja ylimääräisistä eritteistä tyhjentelevät kanssauimari ja vastaanoton silmätulehdustipat eivät oikein vakuuttaneet..

Nyt tilanne vaatii kuitenkin tekniikkaa, paaaljon tekniikkaa. Ja parasta olisi että joku vähän katsoisi perään tätä minun uintia. Ilmoittautuminen on sisässä eräässä ryhmässä ja sormet ristissä että se toteutuisi.

maanantai 24. elokuuta 2015

Maaliinryömimisraportti: Sun City Triathlon

Vuosi sitten kirjoittelin opettavaisesta Sprintti-triathlonista Kemissä, jossa uinti oli ihan karmeaa ja juoksu puuroutui täysin. Tuolloin lähdin petraamaan uintia ja juoksua, mutta Shanghain saasteissa keväällä vietetyt kuukaudet heittivät minut takaisin lähtökuoppiin ja hautasin ajatuksen puolimatkasta ja kaikista muistakin matkoista tälle kesälle. Mutta sitten kävi niin, että osallistuin Ninnin Energianurkkauksen arvontaan, jossa arvottiin osallistuminen Sun City Triathlonille. Ja onnetar sitten suosi minua. Eihän siinä vaiheessa voinut tätä perua. Kiitos Ninni!

Tässäpä siis maaliinryömimisraportti:

Tankkaus ja valmistelut menivät kyllä ihan nappiin ja olo oli oikein energinen lähtöviivalla. Mitä nyt jännitteli ja syke pauhasi 125:ssa, mutta kuuluu varmaankin asiaan.

Vielä hymyilyttää...

Uinti meni todella hitaasti aikaan 42:18, mutta täysin ongelmitta. Jättäydyin uinnissa viimeisten uimareiden joukkoon ja siellä pysyttelinkin koko matkan. Häntäpäässä sai olla melko rennosti, siellä ei ollut ruuhkaa, pari törmäystä vaan. Vesi oli lämmintä ja toiveisiini vastattiin vähätuulisesta säästä. Kaikin puolin hyvä!


video


Ja pyöräily, se sitten meni loistavasti. Pyörittelin tuon 40 km matkan piirun verran alle 30 km/h keskivauhtia aikaan 1:20.17. Maisemat olivat nättejä ja matkan aikana kuului Heja heja! Ridley pääsi ensimmäistä kertaa kisaan mukaan ja kyllä olen tyytyväinen ajokkiini.

Vieläkin naurattaa! Ei muuten naurata enää kauaa...

Mutta sitten se juoksu! Huhhui.. Jo ensimmäiset hölkkäaskeleet kertoivat sen, että nyt on jotain vialla masussa. Ja vähän edemmäs kun pääsin, niin vatsakrampit alkoivat ja jatkuivat koko matkan. Heja hejat ei enää tässä vaiheessa auttaneet, mutta ihania kannustajia silti, niin reitin varrella kuin kanssakilpailijoissa. Juoksuun tuhraantui 1:18,17 eli melkein saman verran kuin pyöräilyyn. Ihmettelin noita kramppeja aikani, kunnes karu totuus paljastui: olin juonut ihan liian vähän vettä. Ja tämä paljastui tosiaan sillä, että oksensin viimeisimmän geelin, jonka nappasin juoksun alussa. Hyi.

Onnellinen maaliinryömijä. Enää ei hymyilytä. Hieno laji tämä triathlon *tirsk*

Niin. Ja mie olen sikahidas vaihdoissa. 4:06 ja 1:31. Hehe. En kuulemma saa enää ottaa pyöräilyhanskoja mukaan kisaan =D

Kokonaisuutena olen oikein onnellinen, että lähdin. Ja vielä onnellisempi että tämä on nyt takana, nimittäin nyt osaan paremmin valmistautua ensi kesään. Projekti puolimatka jatkuu!